blogi

Aikuisten taitoluistelussa pääsee nauttimaan vauhdin hurmasta

Kirjoittanut Pia Viinamäki | 31.01.2024

Taitoluistelulla on maine elitistisenä jääprinsessojen lajina, mutta harrastuksena se sopii aivan kaikille.

Myllypuron jäähallissa soi kaunis klassinen musiikki ja luistelijat liitävät pitkin kenttää. Pian kuitenkin siirrytään valmentajan johdolla harjoittelemaan erilaisia luisteluliikkeitä, kukin oman tasonsa mukaan. Ollaan aamuvarhaisella aikuisten taitoluistelijoiden harjoituksissa.

Heli Nikulan pieni tytär halusi aloittaa taitoluisteluharrastuksen ja sen myötä hän itsekin rohkaistui menemään tunneille. Heli kertoo harrastuksestaan myös somessa nimellä Taitoluistelua ja viulunsoittoa K-40. ”Se nimi on oikeastaan vitsi. Esimerkiksi Japanissa juuri nämä harrastukset usein valitaan lapsille, jotta heistä tulisi jotain”, Heli naurahtaa.

Taitoluistelu on erinomaista kuntoliikuntaa, sanoo Heli Nikula.


Heli käy luisteluharjoituksissa noin kerran viikossa ja kertoo huomanneensa, että siinäkin tahdissa kunto kasvaa ja taidot karttuvat. Toki on mahdollista käydä useammankin kerran viikossa, jos niin haluaa, sillä seuroilla on paljon erilaisia ryhmiä.

Ehdottomasti parasta lajissa on Helin mielestä vauhti. ”Inhoan juoksua ja kävelyä, koska niissä joutuu tekemään kauheasti töitä, että pääsee lujaa. Luistimilla taas ihan tavallisen kuntoinenkin ihminen saa nauttia vauhdin hurmasta”, Heli kertoo.

Hyviin taitoluistimiin kannattaa satsata, sillä markettien halvat kaunoluistimet eivät tue nilkkaa riittävästi.


Maineestaan huolimatta taitoluistelu ei ole erityisen kallis harrastus. Aikuisten luistelukoulun hinta Helsingin Luistelijoissa on noin pari sataa euroa puolivuosittaiselta kaudelta. Heli kertoo, että tärkein varuste ovat hyvät luistimet, jotka tukevat nilkkaa kunnolla. Halvoilla luistimilla kun saattaa teloa jalkansa. Vaatteiksi sopivat tavalliset, riittävän lämpimät liikuntavarusteet. ”Täällä ei liihotella missään ihonmyötäisissä paljettipuvuissa”, Heli toteaa.

Harrastuksena taitoluistelu sopii ihan jokaiselle. ”Ei tarvitse olla nuori, hoikka ja sulavaliikkeinen. Tämä laji on hyvää kuntoliikuntaa ihan tavallisille ihmisille – niin miehille kuin naisille”, sanoo Heli ja rohkaisee kaikkia lajista kiinnostuneita kokeilemaan.

Taitoluistelu sopii harrastuksena aivan kaikille ja lajin parista saa myös uusia kavereita.

 

Artikkeli on julkaistu Kaupunkikanavalla 27.9.2023