Vartiainen päästää pitkän uloshengityksen, kun Ojansuu-Kaunisto esittelee illan aiheen: tänään on tarkoitus puhua Vartiaisesta ihmisenä. Kohteliaasti hän kuitenkin sanoo olevansa imarreltu ja pian puhetta alkaa pulputa lapsuudesta, perheestä ja opiskeluajoista.
Tilaisuus keräsi mukavasti yleisöä Malmin kirjastoon, vaikka vain noin kuukautta aiemmin Vartiainen oli ollut Malmilla vieraana pormestarin asukasillassa.
Vartiainen toi hiljattain Helsingin Sanomien haastattelussa esiin huoltaan Helsingin segregaatiosta eli alueellisesta eriytymisestä parempiin ja huonompiin alueisiin. Hän ehdotti yhtenä ratkaisuna koulujen painotusluokista, kuten musiikkiluokista, luopumista. Vartiaisen mielestä on ongelmallista, että niihin hakeutuu niin sanottujen parempien perheiden lapsia.
Vartiainen itse kertoo olleensa sillä tavalla etuoikeutettu, että hän sai käydä hyviä kouluja. Opintaival alkoi vuonna 1965 Kontulassa parakkikoulussa, jossa oli pulaa kaikesta, mutta jo parin vuoden kuluttua hän pyrki ja tuli pääsykokeilla valituksi SYK:iin.
Kun Vartiainen oli 11-vuotias, isän työ vei perheen Pariisiin. Kieltä taitamattomalle pojalle opiskelun alku oli hankalaa, mutta helpottui pian, kun hän pääsi toiseen, “oikein hyvään kouluun.”
Vartiaisen poliittinen kanta haki pitkään paikkaansa. Nykyään hän kuvaa itseään oikeistodemariksi, jonka on helpointa toimia kokoomuksen kanssa.
Vartiainen kertoo pettyneensä sosiaalidemokraatteihin, jotka eivät hänen mukaansa tehneet tärkeitä päätöksiä siitä, millä keinoin rahoitetaan hyvinvointiyhteiskunta, kun väestö ikääntyy. Hän itse puhuu eläkeiän nostamisen ja työttömyysturvan tiukennusten puolesta, sillä työllisyyttä on hänen mukaansa nostettava kaikin keinoin.
Vartiainen kertoo, että tuskin olisi aikoinaan vaihtanut puoluetta, ellei Kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Alexander Stubb olisi keksinyt kysyä häntä puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi vuonna 2015. “Olisin vain ollut passiivinen ja turhautunut.”
Tilausta jollekin uudelle epäilemättä silti oli.
“Olen aina ajatellut, että kun on ollut viisi tai seitsemän vuotta samassa hommassa, on syytä vaihtaa. Silloin on antanut sen, mitä on annettavaa. Pitää hakea muutoksia elämässään.”
Nähtäväksi jää, tarkoittaako tämä myös sitä, että Vartiaisen pormestarin kausi jää ainoaksi.
Kysymykseen tärkeimmistä arvoistaan Vartiainen vastaa rehellisyys ja vastuullisuus. “En osaa sanoa kuin sen, mitä ajattelen. Hyvässä ja pahassa.”
Tätä voi pitää hyvänä ominaisuutena kenelle tahansa, mutta etenkin poliitikolle. Vai onko sittenkään näin? Kun tulee tilanteita, joissa ei voi puhua suutaan puhtaaksi, Vartiainen valitsee vaikenemisen. “Kaupunkipäätöksenteko on kovaa taktista peliä ja silloin rehellisyyttä voi edistää olemalla hiljaa”, hän sanoo.
Tämä tyyli on herättänyt ärtymystä ja saanut jotkut jopa kyseenalaistamaan tutkijataustaisen Vartiaisen sopivuuden pormestariksi.
Vartiainen kertoo oppineensa, että asiat menevät helposti lukkoon, jos ne tuodaan valmisteluvaiheessa julkiseen keskusteluun, sillä kantansa mediassa kertonut puolue ei voi sitä enää myöhemmin kasvojaan menettämättä muuttaa.
Näin kävi pormestari Vapaavuoren aikana, kun puolueet kävivät julkisesti poliittista keskustelua Helsingin budjettiehdotuksesta ja “repivät sen rikki Hesarin palstoilla”. Vartiainen kertoo muuttaneensa prosessia niin, että budjettiehdotus tehdään yhdessä suurten poliittisten ryhmien kanssa ja vasta sen jälkeen ehdotus on julkinen, kuten laki määrää.
Huoleen kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista Vartiainen vastaa erottelemalla kaupunkiympäristöön liittyvät asiat ja poliittiset päätökset. Ensimmäisten suunnittelun kohdalla on hänen mukaansa paljonkin vuorovaikutusta kansalaisten kanssa, kun taas poliittisissa päätöksissä valta kuuluu poliitikoille.
“Se pitää tietysti hyväksyä, että länsimaisessa demokratiassa vaalit ovat tärkein vaihe vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon”, Vartiainen toteaa.
Juha Krapinoja Töölöstä oli huolissaan siitä, toteuttavatko päättäjät kansan tahtoa ja onko kansalaisilla todellista vaikutusmahdollisuutta asioihin. Hän korostaa, että se on edustuksellisen demokratian perusajatus. “Tuntuu siltä, että asukasilloissa esitellään valmiit päätökset ja todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat vain vaaleissa, joissa ei kuitenkaan äänestetä asioista vaan henkilöistä.”
Minkälaista on pormestarin työ? Vartiainen kuvaa sitä toimitusjohtajamaiseksi. Helsinki on Suomen suurin työnantaja, joten noin 38 000 viranhaltijan koneiston johtamisessa riittää sarkaa. Lisäksi pormestari ylläpitää poliittista yhteistyötä, jotta tarvittavat päätökset saadaan tehtyä.
Jo kouluaikoina asiat olivat Vartiaiselle helppoja, mutta ihmiset vaikeita. “Koulussa kyllä oppi, ei se ollut vaikeaa. Sen sijaan vaikeaa oli se, ettei tulisi kiusatuksi ja pärjäisi sosiaalisesti.”
Sama näkyy yhä, kun Vartiainen kuvailee johtamisen tuskaansa.
“Kun toiset ovat eri mieltä, niin ihmettelen, että oletteko te vähän tyhmiä, kun ette ymmärrä, vaikka selitin asian. Kokeneemmat poliitikot ovat neuvoneet, että pitää lähestyä asioita hitaasti, jotta ihmisten on helppo olla samaa mieltä, eikä pidä yrittää voittaa väittelyitä. Tätä opettelen.”
Silti Vartiainen kokee pormestarin työn hyvin mielekkäänä, koska kehitettävää on paljon. “Helsinki on ollut niin kauan niin vauras, että rahankäyttö ja tekemisen tapa eivät aina ole olleet kovin taloudellisesti järkeviä. Tässä työssä voi todella parantaa helsinkiläisten asemaa.”
Palautetta Vartiainen kertoo saavansa paljon, sekä positiivista että negatiivista. “Tämä on sellaista hommaa, että mitä tahansa teet, aina joku on raivoissaan. Kaikille ei voi tehdä mieliksi.”
Valtaosa palautteesta on kuitenkin positiivista. Kadulla ihmiset tulevat tervehtimään ja toivottamaan onnea työhön.